Hankintalaki uudistuu

Hankintalakiuudistus on aikataulustaan myöhässä ja vielä on poliittista vääntöä odotettavissa. Näillä näkymin laki voisi astua voimaan vuoden vaihteessa. Lain tarkoitus on tehostaa julkisten varojen käyttöä, mutta tällä ei tarkoiteta että ”ostettaisiin halvalla huonoa”, vaan sillä halutaan edistä laadukkaitten hankintojen tekemistä ja turvata tasapuolista kohtelua.

Laissa määritellään kansalliset kynnysarvot, jotka tavaroissa ja palveluissa on 15.000 €, terveydenhoito- ja sosiaalipalveluissa, sekä eräissä koulutushankinnoissa, 50.000 €. Rakennusurakoissa kynnysarvo on 100.000 €. Kynnysarvoja alittavat hankinnat jäävät täysin lain soveltamisen ulkopuolelle, mutta kynnysarvot on tulkittava siten, että ne koskevat hankinnan suurinta mahdollista oletettavissa olevaa arvoa. Hankintoja ei saa osittaa ja monivuotiset hankinnat, samoin kun mahdolliset optiot tulee laskea yhteen. Huomioitavaa on, että riitatilanteissa hankintayksiköllä on näyttötaakka.

On huomioitava, että EU:n kynnysarvojen ylittyessä, tavarahankinnat 211.129 € ja rakennusurakoissa 5.278.227 €, astuvat toiset säännöt voimaan. Kynnysarvojen välissä voidaan asettaa valintakriteerit tärkeysjärjestykseen, mikä on edistystä alkuperäisestä. EU:n rajojen ylittyessä astuu voimaan valintakriteerien painoarvot. Tulkinta tarkentuu myös siltä osin, että ainoastaan valintakriteereissä mainitut seikat saa vertailussa ottaa huomioon. Muita yleisiä vaatimuksia ei saa huomioida vertailussa.

Laadun mittaaminen saattaa myös tuottaa yllätyksiä. Seikat kuten taloudellinen asema, liikevaihto tai henkilökunnan määrä ei voi olla tarjouksen valinnan perustana, tarjoajien vallinnan perusteena kylläkin, mutta silloin edellytetään rajoitetun menettelynhankinta, joka on kaksivaiheinen prosessi. Aikaisempiin kokemuksiin ei myöskään voida vedota, vaan jokainen kilpailuttamistilanne on uusi.

Oman ongelmakokonaisuuden muodostaa kuntien oma palvelutuotanto. Kunta voi tuottaa palvelun itse, mutta hankkiessaan sen naapurikunnalta se tulee kilpailuttaa sääntöjen mukaisesti. Kuntayhtymissä ja yhtiöitetyssä toiminnassa tulkintaan vaikuttaa todellinen määräysvalta ja ulkopuolisille tuotetut palvelut. Omissa hankinnoissaan näitä yksiköitä velvoittaa hankintalaki.

Julkisuudessa on keskusteltu kuntahanselista, eli kuntien yhteisestä hankintaorganisaatiosta. En pidä tätä toivottuna, eikä hyvänä ratkaisuna, vaan hankintaosaamista on kehitettävä lähempänä palvelun käyttäjää. On ilmeinen riski, että hankinnan määrittely ja sisältö etääntyy kunnan omista tarpeista, kun se viedään näin suureen hankintayksikköön. Häviäjiä ovat sekä paikalliset ja alueelliset palvelujen tuottajat, että kuntien hankintayksiköt, jotka eivät saa heille räätälöityjä ja optimaalisia palvelukokonaisuuksia. Kokonaistaloudellisuus saa väistyä halvimmanhinnan tieltä.

Toivon, että yrittäjät ja kuntien hankinnoista vastaavat istuvat yhdessä pohtimaan näitä asioita.